Siirry pääsisältöön

Tekstit

Videot

Matkamme tähän asti

Olemme pyörittäneet NY-yritystämme pian viiden kuukauden ajan ja matkaan on mahtunut niin ala- kuin ylämäkiä. Alusta asti tiesimme, että vaikeuksia tulee, mutta hyvällä yhteishengellä ja toisten tsemppauksella olemme saaneet kaiken toimimaan (melkein) moitteettomasti. 

Ensimmäinen etappi Tuike NY:n perustamiseen oli kattava taustatyö ja uuden opettelu. Miten yritys toimii? Minkälaisia sopimuksia tarvitsemme? Minkälaiset asiat pitää tietää ennen kuin voi alkaa oikeasti tekemään voittoa? Näihin asioihin saimme onneksi hyvät puitteet koulultamme ja saimme nopeasti siirryttyä seuraavaan vaiheeseen.    Miten kynttilöitä tehdään? Harjoittelu tekee mestarin myös kynttilöiden valmistuksessa. Ensimmäinen steariinierä menikin sitten harjoitteluun. Pitkään punnittiin parhaita mahdollisia tapoja valmistaa myyntiin kauniita kynttilöitä, jotka myös palavat nätisti. Kuka olisi arvannut, että sydänlankojakin löytyy erilaisia?
Alkutoimien jälkeen olikin sitten ensimmäiset myyntitapahtumat. Kokoonnuimme u…

Viimeisimmät blogitekstit

Tuike NY -vuosi yrittäjänä